torstai 30. tammikuuta 2014

Titti Töppö ja Tuppo

Täällä arki sujuu ja koitetaan touhustella kaikennäköistä kuten namijälkeä, kosketusalustaa, älypelejä, rauhoittumista ja riehumista... Onneksi koira on yhtä fiksu kuin miltä näyttää, ei vaan :) Pojat ovat saaneet myös osallistua kaikkeen touhuamiseen
©Tytti Käyhkö
Nimi tytöllä on taas vaihtunut, Sintistä-Tintiksi, Tintistä-Titiksi ja nyt välillä se on ihan pelkkä Tii.
Harmillisesti nyt pari kurssia joihin olemme ilmoittautuneet, ovat peruuntuneet vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Käymme silti nyt ohjatusti tokoilemassa ja olen vähän uskaltanut käydä aksailemassa omatoimisesti. Kovin paljoa en kuitenkaan halua ilman ohjaamista tehdä aksaa, jottei tule tehtyä törtöntöitä.

©Tytti Käyhkö
Wilmeri kävi eilen taas osteopaatilla, jossain syvällä pallean lähellä oli vika joka säteili lantioon mutta se saatiin kuntoon. Nyt saadaan hetki olla ilman hoitoa ja maaliskuulle otettiin seuraava tarkastus. Titin rokotusten yhteydessä vein pojan pissinäytteen, joka oli puhdas. Seuraavaksi olisikin edessä kastrointi, samalla voitaisiin taas pitkästä aikaa ultrata rakko ettei varmasti kivet ole uusiutuneet vaikka pissi onkin pysynyt normaalina.
©Tytti Käyhkö
Pappa koira Nipsu täytti 8v ja jaksaa vielä tuhmistella tipsumaiseen tapaan.




tiistai 14. tammikuuta 2014

Prinsessa tuli taloon

Heh, ei siitä viime postauksesta mennytkään kuin hetki kun aloin odottamaan uuden tulokkaan saapumista :D
Perjantai yöllä meille saapui Mecberger Ruska 

Sintti on jo 5kk, Jenni Ojala on hänen aikaisempi emäntä joka on myös tehnyt hyvät pohjat neidille. 
Jennin ja Sintin yhteistyötä 



Vielä ei olla ehditty mennä yhdessä treenaamaan hallille, mutta varasin lauantaille ajan meille. Kotona olemme harjoitelleet vähän seuraamista, istumista ja maahanmenoa. Olemme kyllä sitäkin enemmän ehtineet käymään ja touhuamaan muita juttuja: Sintin sanoin

  • Kävimme katsomassa pelottavia agilitykisoja, joka ei sitten ollutkaan niin kamalaa, (mutta kyllä siellä oli pari pelottavannäköistä koiraa)
  • Tutustumassa kahteen eri lemmikkiliikkeeseen, ne oli kivoja koska siellä oli leluja ja ruokaa. Sain toisesta kaupasta valjaat ja lelun. Toisesta paikasta sain lisää leluja, touhupallon ja oikean luun!
  • Julkisella bussilla kulkeminen oli myös todella epäilyttävää, mutta sitten loppujen lopuksi mielenkiinto kasvoi niin suureksi että olisin halunnut tervehtiä jokaista kyydissä olevaa. Kuljimme kolmeen eri kertaan bussilla.
  • Kävimme emännän työpaikalla, siellä oli ihan ok meininki ja kivoja ihmisiä
  • Eläinlääkäri oli myös tosi kiva paikka, siellä sai possuilla ja syödä paljon herkkuja, enkä edes huomannut kahta piikkiä selässäni
  • Kaksi mummelia pyysi kylään, eikä siellä ollut mitään erikoista joten päätin nukkua (en edes huomannut kissaa)
  • Olen myös tavannut pienen lapsen, se oli kiva, sen naamassa oli jotain hyvää ruokaa jonka nuolaisin pois.
  • Pelailin jotain kummallista älypeliä, mutten ihan vielä tajunnut sitä täysin? Me varmaan kuitenkin harjoitellaan sellaisia vielä
  • Sitten olen miettinyt soittoa Sintin suojeluliittoon, minun pitäisi muka joskus olla yksin! Se on tähän asti ollut kamalaa, enkä tykkää siitä. Tänään kuitenkin osasin olla jo hetken kiltti, sitä ennen kuitenkin koitin lukea hampaillani kirjaa. Eilen sain vielä olla keittiössä, mutta nyt minut siirrettiin makuuhuoneeseen. Rikkoutuneella lasiastialla taisi olla jotain osuutta asiaan, kun se oli vaan tippunut ja sen lasinsirut olisi voineet rikkoa minun tassut, minulla ei siis ollut mitään tekemistä keittiön pöydällä. Saatoin kyllä unohtaa pyyhkiä nenän jäljet ikkunasta Sintti + pöydän korkeudelta? Emäntä siis tuumasi että keittiö on minulle liian vaarallinen paikka olla yksin.
  • Kaikista parasta kuitenkin on että minun emäntä on aivan hulluna minuun <3 li="" nbsp="">
  • Eikä nuo perheen muutkaan koirat pidä minua ihan kamalana, se toinen jopa leikki minun kanssa 20 sekunttia tänään!

perjantai 10. tammikuuta 2014

Rikki poikki puhki

Plaah, laitoin juuri viestin kisojen järjestäjälle ettei olla tulossa. Sunnuntaina on Tamskin kisat, johon ilmoittauduin 3:lle radalle. Tulin töistä kotiin ja miekkonen totesi, että Wilmerin selkä on taas rikki. Wilmer kävi viime viikolla osteopaattisessa käsittelyssä joten heti tuolle ei voida tehdä mitään. Onneksi selkä ei ole pahasti rikki, mutta lantiossa näyttäisi olevan ongelma. Selkä taipuu hyvin, eikä välttele sänkyyn hyppimistä mutta on kosketusarka. Onneksi meillä oli jo seuraava aika varattuna, joten sitä odotellessa.

No tälle varautuneena kävin eilen tutustumassa hollanninpaimenkoiraan. Kauhea pentukuume kyllä iski ja himo koiraan joka kestäisi enemmän rasitusta ja harrastamista. Olisi ihanaa harrastella muitakin lajeja. Tässä olisi myös malinois harkinnassa, mutta katsotaan :)

Tällä erää kuitenkin taidan nyt kuopata haaveet että saisin koskaan Wilmeriä sm-kisoihin ja jatketaan elämää ihan vain päivä kerrallaan